Aller au contenu principal

Eduskuntavaalit 1975


Eduskuntavaalit 1975


Suomen 27. eduskuntavaalit järjestettiin 21.–22. syyskuuta 1975. Presidentti Urho Kekkonen oli tuolloin antanut määräyksen eduskunnan hajottamisesta ja uusien vaalien järjestämisestä; muussa tapauksessa vaalit olisivat olleet seuraavan vuoden maaliskuussa. Tämä on ollut toistaiseksi viimeisin kerta, kun niin on tehty. Aiheena edus­kunnan hajottamiseen oli varsinkin Keskustapuolueen edus­kunta­ryhmän ilmoitus, ettei se voinut hyväksyä kehitysalueita koskevia lain­säädäntö­hankkeita sellaisina kuin hallitus­puolueet olivat asiasta sopineet.

Vaalien suurimmat voittajat olivat Suomen Kristillinen Liitto, joka lisäsi paikkalukuaan yli puolella, sekä Keskustapuolue, Liberaalinen Kansanpuolue ja Suomen Kansan Demokraattinen Liitto. Vuoden 1972 vaalien jälkeen hajonneen Suomen Maaseudun Puolueen kannatus romahti puolueen eduskuntaryhmän supistuessa kaksihenkiseksi; vastaavasti Keskusta ja SKDL saivat takaisin SMP:lle vuosina 1970 ja 1972 menettämiään ääniä. Myös SMP:sta päättyneen vaalikauden alkupuolella irtautunut Suomen kansan yhtenäisyyden puolue menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa. Alkaneella vaalikaudella SKYP putosi eduskunnasta ainoan kansanedustajan Matti Asunmaan siirtyessä keväällä 1977 Keskustaan. Kokoomuksen kansanedustaja Kullervo Rainio loikkasi Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen saman vuoden loppukesällä.

SKDL:n kohdalla vaalivoiton merkitystä vähensi se, että saman järjestön sisällä toimi käytännössä kaksi puoluetta – Aarne Saarisen johtama enemmistö ja Taisto Sinisalon johtama, hänen mukaansa taistolaisiksi kutsuttu vähemmistö –, jotka pystyivät sopimaan keskenään vain hyvin harvoista asioista. Näkemyserot näiden ryhmittymien välillä olivat jopa suuremmat kuin monien muiden puolueiden välillä.

Pian sen jälkeen kun määräys uusista vaaleista oli annettu, muodostettiin Liina­maan virka­mies­hallitus, ja sitä seurasivat Miettusen II hallitus, Miettusen III hallitus ja Sorsan II hallitus.

Eduskuntaan valittuja uusia kansanedustajia olivat näissä vaaleissa mm. Markus Aaltonen, Jermu Laine, Matti Luttinen, Matti Puhakka ja Kaarina Suonio (SDP), Ulla-Leena Alppi, Markus Kainulainen, Marjatta Stenius-Kaukonen ja Esko-Juhani Tennilä (SKDL), Mikko Pesälä ja Marjatta Väänänen (Kesk.), Ilkka Kanerva, Toivo T. Pohjala ja Ulla Puolanne (Kok.), Christoffer Taxell ja Jutta Zilliacus (RKP) sekä Anneli Kivitie ja Osmo A. Wiio (LKP).

Eduskunnasta putosivat mm. SDP:n Pauli Burman, Rafael Paasio ja Ilkka Taipale, Keskustan Aulis Sileäkangas ja Sulo Suorttanen, SKDL:n Veikko J. Rytkönen, Kokoomuksen Olavi Lähteenmäki, RKP:n Victor Procopé, SMP:n Pekka Vennamo, POP:n Salme Katajavuori ja SKYP:n Olavi Tupamäki. Eduskunnan jättivät SDP:n Anni Flinck, Kalervo Haapasalo, Sulo Hostila, Tellervo Koivisto ja Valde Nevalainen, Keskustan Reino Kangas ja Toivo Saloranta, Kokoomuksen Raimo Ilaskivi ja Ilkka Suominen, SKDL:n Lauri Kantola ja Niilo Nieminen, sekä SKYP:n Heikki Kainulainen. Eduskuntaan palasivat mm. Keskustan Veikko Hanhirova, Kokoomuksen Pentti Sillantaus, SKDL:n Kauko Hjerppe, sekä RKP:n Ingvar S. Melin.

SDP:n kansanedustaja Eero Salo kuoli lokakuussa 1975 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Eino Grönholm. SKDL:n kansanedustaja Kaisu Weckman siirtyi vuoden 1976 alussa Kansaneläkelaitoksen johtajaksi ja hänen tilalleen tuli Ulla-Leena Alppi. SDP:n kansanedustaja Lars Lindeman siirtyi elokuun alussa 1976 Suomen suurlähettilääksi Osloon ja hänen tilalleen tuli Matti Louekoski. Ahvenanmaan ainoa kansanedustaja Evald Häggblom kuoli elokuussa 1976 ja hänen tilalleen tuli Gunnar Häggblom.

SKDL:n kansanedustaja Paavo Aitio siirtyi vuoden 1977 alussa Turun ja Porin läänin maaherraksi ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Oili Suomi. Kokoomuksen kansanedustaja Markku Salonen kuoli maaliskuussa 1977 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Jalmari Torikka. SKDL:n kansanedustaja Ele Alenius jätti eduskunnan toukokuussa 1977 siirtyessään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi ja hänen tilalleen tuli Kati Peltola. LKP:n kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja Pekka Tarjanne siirtyi posti- ja lennätinhallituksen pääjohtajaksi heinäkuun alussa 1977 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli vaaliliittokumppani Keskustan Kyllikki Stenros.

SDP:n kansanedustaja Antti Pohjonen siirtyi Vaasan läänin maaherraksi lokakuun alussa 1977 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Juhani Raudasoja. SKDL:n kansanedustaja Aarne Pulkkinen kuoli joulukuussa 1977 ja hänen tilalleen eduskuntaan tuli Veikko J. Rytkönen. SKDL:n kansanedustaja Kauko Hjerppe siirtyi Kuopion läänin maaherraksi elokuun alussa 1978 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Juhani Vähäkangas. Kokoomuksen kansanedustaja, puolueen puheenjohtaja Harri Holkeri jätti eduskunnan siirtyessään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi ja uudeksi kansanedustajaksi tuli Ritva Laurila. SDP:n kansanedustaja Uljas Mäkelä siirtyi Rauman kaupunginjohtajaksi ja hänen tilalleen tuli Pirkko Valtonen.

Kansanedustajat Kirsti Hollming (Kok.), Olavi Majlander (SKL) ja Arto Merisaari (SKDL) saivat surmansa Rissalan lentoturmassa lokakuun alussa 1978 ja uusiksi kansanedustajiksi tulivat Matti Pelttari (Kok.), Vuokko Juhola (SKL) ja Joel Hongisto (SKDL). Kokoomuksen kansanedustaja Antero Salmenkivi kuoli tammikuussa 1979 ja hänen tilalleen tuli Toivo Mäkynen. Juuri ennen vaalikauden päättymistä SDP:n kansanedustaja Uuno (Uki) Voutilainen siirtyi Mikkelin läänin maaherraksi ja hänen tilalleen tuli Raimo Päivinen.

Tuloksia verrataan vuoden 1972 eduskuntavaaleihin.

  • Doria.fi − Eduskuntavaalit 1975, tilastokeskuksen julkaisu

Text submitted to CC-BY-SA license. Source: Eduskuntavaalit 1975 by Wikipedia (Historical)


INVESTIGATION